Lavan
Lavan (pers. لاوان, Lāvān) on Iraniin kuuluva saari Persianlahdella. Aikanaan helmenkalastuksesta ja merirosvoudesta tunnettu saari on nykyisin huomattava öljyterminaali.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lavan sijaitsee Persianlahdella noin kuusi mermiailia länteen Nakilusta mantereella. Hieman alle merimailin päässä Lavaniista itään sijaitsee Šatvarin pikkusaari. Lavanin saari on noin 21 kilometriä pitkä ja 3,2 kilometriä leveä.[1] Pinta-alaa saarella on noin 78 km².[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arrianosin kirjoituksissa Nearkhosin matkakertomuksissa mainitaan lyhyesti nimeämätön asuttu saari Qešmin länsipuolella, jolla harjoitetaan helmenkalastusta. Maininnan on joskus tulkittu viittavan Lavanin saareen. Keskiaikaisissa lähteissä puhutaan saaresta Fārsin rannikolla nimeltä Lar(a), Lan tai Allan. Näiden nimien on tulkittu viittaavan Lavaniin. Yaqut mainitsee saaren nimellä Lar ja kertoo sen rannikolla harjoitettavan helmenkalastusta. Portugalilaiset merenkävijät mainitsevat saaren nimellä Lara, Laz ja Lazao. Paikasta puhuttiin nakilulaisten merirosvojen yhteydessä ja Laz manitaan saaren suurimman kylän nimenä. 1600-luvulla Hollannin Itä-Intian kauppakomppania kaavaili hanketta antaa hollantilaisia paikannimiä seudulla. Lavan olisi ollut suunnitelmissa nimeltään "Rotterdam".[1]
1800-luvun alussa saarta hallitsi Nakilun šeikki. Tuolloin saarella oli erään arvion mukaan 425 asukasta. Saari oli tunnettu merirosvouteen liittyvistä tapauksista Vuonna 1803 Englannin Itä-Intian kauppakomppanian alus Alert ajoi karille saarelle. Paikalliset hyökkäsivät aluksen kimppuun varastaen sen kuljettamat rahat ja helmet. Samankaltainen tapaus kirjattiin vuonna 1807. Vuonna 1817 Ras al-Khaiman Qasemit kävivät sotaa Nakilun šeikkiä vastaan ja heidän joukkonsa iskivät saarelle polttaen kyliä, surmaten paikallisia ja varastaen karjaa. Vuosisadan lopulla helmenkalastus oli paikallisten pääelinkeino ja saaren noni 1 500 asukasta asuivat kymmenessä kylässä.[1]
Vuonna 1951 saarelle rakennettiin öljynjalostamo ja vuonna 2003 löydettiin Lavanin maakaasukenttä, jonka hyödyntäminen alkoi vuonna 2008. Nykyisin se on myös yksi Iraninin suurista öljyterminaaleista.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Daniel T. Potts: LĀVĀN ISLAND Encyclopædia Iranica, online edition. 2015. Viitattu 25.6.2025. (englanniksi)
- 1 2 Ebrahim Fallahi: Lavan: a small island with huge potential Teheran Times. 30.1.2022. Viitattu 25.6.2025. (englanniksi)
